Lobo - The Wolf That Changed America

(dokumenttielokuva vuodelta 2008)

Lobo - The Wolf That Changed America on brittiläisen Natural World -sarjan dokumenttielokuva miehestä, joka aikoinaan palkattiin tappamaan Loboksi nimetty johtajasusi. Ernest Thompson Seton saapuu New Mexicoon vuonna 1983. Paikalliset karjatilalliset kärsivät susien aiheuttamista tappioista, eikä susilaumaa ole useista yrityksistä huolimatta saatu kuriin. Seton on erikoistunut susijahdin salaisuuksiin, joten hän olettaa ongelman hoituvan pian ja rutiininomaisesti. Toisin kuitenkin käy. Lobo tuntuu tekevän pilkkaa myrkkysyöteistä, sudenraudoista ja hauleista kuukausien kuluessa. Lopulta Setonin onnistuu napata Lobon puoliso, valkoinen naarasssusi Blanca. Rakkaus koituu Lobon kohtaloksi. Susien tarkkailu on alkanut muuttaa Setonin näkemyksiä näistä villipedoista, mutta liian myöhään hän esittää itselleen kysymyksen 'miksi?'

Dokumenttielokuva perustuu Setonin susijahtinsa aikana tekemiin muistiinpanoihin ja hänen niiden pohjalta kirjoittamaansa kirjaan, jossa hän kuvaa itsensä elävän luonnon vihollisena. Teoksen suosiolla ja Setonin valistustyöllä on ollut merkittävä vaikutus amerikkalaisten asenteisiin luontoaan ja villieläimiään kohtaan.

DVD-julkaisu: ainakin UK ja USA

Kuvagalleria




Takaisin etusivulle

Koiraelokuvat.info is a non-commercial, non-profit fansite for information purposes only. No copyright infringement intended. All titles, characters, cover pictures and other images are © their respective owners.